Karvaa, karvaa ja karvaa. Huhtikuun voisi nimetä uudelleen karvakuuksi! Sitä karvaa on sitten ihan joka paikassa! Vaatteista alkaen kaikki on kuorrutettu valkoisilla ja ruskeilla karvoilla, niitä löytyy jopa työvaatteista joita en tallilla käytä. Ponit on vasta nyt huhtikuun lopussa alkaneet näyttää siltä, että oikeasti karva väheneekin. Ropina on jo huomattavasti siistimpi, vaikka se oli lauman kamalin pitkäturkki. Tietysti pitkä matkahan vielä on siihen siistiin kesäkarvaan, mutta voi tätä aluksi sanoa. Hienoimman karvan on tietenkin kehitellyt itselleen Tippa, sillä kyllä oli klipattu turkki tullessaankin, että karvaa on jo oletuksena vähemmän. Tippaan olen ihan rakastunut tässä kuukausien myötä, saa nähdä millainen suruaika siitä tulee sitten kun herra joskus muuttaa omaan kotiinsa....mutta siihen asti nautin tuon upean tukkajumalan olemassaolosta. Ollaan me Tipan kanssa yhdessä töitäkin tehty "pyöröaitauksessa" ja siitä on ollut paljon hyötyä luottamuksen rakentamisessa. Enää poika ei kipitä karkuun kun tulen tarhaan vaan on todennut, että paikoillaan on parasta olla ja vastaanottaa varamamma ihan kiltisti.
Pojan maalis- ja huhtikuu ovat menneet normaaliin tahtiin. Syödessä, nukkuessa, piehtaroidessa ja shettiksiä kiusatessa. Sulo on kovasti pörheänä aina kun Tippa talutetaan tarhan ohi, sen tekisi kai mieli käydä vähän näyttämässä hirnuvalle pojalle kuka on herra talossa. Onneksi tarhassa on aidat ja Sulo on poni joka kunnioittaa aitoja. Hassu pappa! Kun maassa on alkanut vihertämään, niin Sulon ruokahalu on taas herännyt. Jos ihan vähän saisi maistella vihreää...edes vähän? Kohta onneksi alkaa laidunkausi ja sitten saa tämä pohjattoman vatsalaukun omaava ponikin taas vetää mahan täyteen vihreää.
Kamma on alkanut opettelemaan ajon alkeita enemmän. Olen sitä ohjasajanut ja siinä se on toiminut todella nätisti. Se kulkee rauhallisesti ja tottelee täsmällisesti. Liiasta energiasta kertoo vain se, että pidempään paikoillaan seisoessa neiti nousee takajaloilleen... se tapa pitää karsia heti aluksi pois ja vain lyhyitä pysähdyksiä näin aluksi. Olen sille pehmeistä putkieristeistä tehnyt "aisat" joiden kanssa harjoitellaan. Olen antanut aisojen osoittaa suoraan taaksepäin kärryjä imitoiden ja olen roikottanut niitä maata pitkin perässä. Tietenkin ensimmäisenä poni säkitettiin koko tuubeihin ettei se niitä pelkää. Kammalla kävi hieroja pääsiäisenä ja oikein hyvin meni hieronta. Hieroja vähän ihmetteli kun lihakset olivat hivenen pehmustetumpia kuin normaaleilla hevosilla... ;) Kamman tuleva sulhanen on päätetty ja alustavasti on jo puhuttu orinomistajan kanssa kesästä. Tästä enemmän sitten kun sen aika tulee. Kesäkuun alussa Kamma lähtee kuukaudeksi Liljendaliin jatkamaan ratsutusta ja opettelemaan lisää. Saa nähdä kuinka ikävä sitä tulee kun se on reissussa koko kesän...
Akustihan oli minulla valjakkoleirillä mukana, siitä onkin juttua aiemmin. Poika meni niin hyvin, että en ole koskaan varmaan ollut niin ylpeä pojasta. Muuten Akustin kevät on ollut rauhallinen, karvaa on tippunut säkkikaupalla ja poika muovautuu hitaasti mutta varmasti siistiksi kesäponiksi. Joka harjauksella irtoaa muovipussillinen karvaa...mitähän tästä loppumattoman tuntuisesta materiaalista keksisikään tehdä? Tuoksupusseja hevoshullujen makuuhuoneisiin ;) Suuret haaveet jo mielessäni olen tutkinut valjakkosääntöjä ja opettelen ohjasajaen lisää hienosäätöä. Kärryt ovat jääneet Akustille auttamatta liian pieniksi, joten ei auta kun toivoa että olisi pian rahaa ostaa isommat kärryt. Ropina saa kärryt kokonaan omikseen, Aksu tarvitsee pidemmät aisat. Ratsun hommiakin Aksu on välillä tehnyt Tarun, Tiian ja Ninan alla ja toiminut ihan kelvollisesti. Ainoa miinus on se, että vanha satula ei enää sovi sille ja uusi pitäisi löytää. Löytäminen ei olekaan helppo homma, muutamia satuloita olen jo sovitellut ja mikään ei istu. Nykyinen satula kyllä istuu selkään kuin hansikas käteen, mutta se ei vaan pysy paikoillaan kun ratsastaja istuu selässä. Hetkessä satula on valunut kaulalle ja ei auta kun laskeutua selästä ja satuloida uudelleen. Häntäremmihän tähän olisi helppo vastaus, mutta joku ehkä voi muistaa/tietää/arvata miten kävi kun kokeiltiin häntäremmiä...niin jäykkää ja pukittelevaa ponia en enää halua.
Ropina on jatkanut ajotreenejään. Kehitystä tapahtuu pienin askelin ja välillä otetaan vähän takapakkiakin. Suurin kehitys ajotouhuissa on oikeastaan se, että olen itse alkanut luottamaan Ropinaan. Sen kärryillä ei enää tunnu yhtään turvattomalta, luotan täysin siihen, että se toimii niissä tilanteissa joihin sen vien. Se pysyy käsissä ja hallinnassa kokoajan, vaikka siihen joskus iskisikin hirmuinen pukkibasilli, niin se ei lähde holtittomasti minnekkään. Ropinan pitäisi kuitenkin vielä opetella itsehillintää, se tuntuu olevan aina ihan räjähdyspisteeseen asti täynnä energiaa. Se ei malta seistä paikoillaan vaan aina pitäisi mennä ja juosta. Ja vaikka se olisi juossut tunnin ja olisi ihan väsynyt, niin pää vaatii vauhtia. Saa nähdä kuinka pitkä taival tästä rauhoittumisen opettelusta tulee... Elinakin kävi huhtikuussa tallilla ja joutui heti Ropinan kärryille. Lenkki meni kaiketi hyvin, koska pihalle tuli hymyilevä kuski...ja ponikin olisi varmasti hymyillyt jos se olisi mahdollista =)