Rapakuu! Joulukuu, lumeton sateinen joulukuu. Ponit ovat märkiä 24/7 ja puhtaita niistä ei taida saada ilman painepesuria! Lunta ei ole tullut kuin muutamia hiutaleita, ihan kummalliselta tuntui koristella talli jouluiseksi kun ulkona rehotti vihreä nurmikko. Joulumaastokin tehtiin harmaassa ilmassa, lunta ei ollut nimeksikään. Pellolla pari neliömetrin kokoista länttiä, siitä olisi pitänyt joulumieli ammentaa. Muutama päivä ennen Joulua oli tallilla Joulujuhlat. Osallistujina oli lisäkseni (aakkosjärjestyksessä) Elina, Janna, Jenna, Marjut, Roosa, Taru ja Tessa.
Sulo on joutunut vähän töitä tekemään tässä kuussa. Tallin joulujuhliin suunniteltiin pienenpieni katrillinpätkä johon Sulo osallistui kanssani ja Kamma Tarun kanssa. Harjoittelin sen kanssa kentällä ja pappa oli välillä vähän sitä mieltä, että työnteko ei oikein nappaa. Sehän piehtaroi jos joku asia ei sitä kiinnosta, niin varmuuden vuoksi suunniteltiin katrilliin vuorosanaksi "lähde sinä etsimään sieltä suunnalta niin me jäädään tähän piehtaroimaan". Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan sitä vuorosanaa käyttää =) Maastossakin ollaan Sulon kanssa käyty, se on kuin vähäjärkinen kun pääsee maastoilemaan. Alkumatka on vähän vääntämistä "viitsii - ei viitsi", mutta kotiin tultaisiin kiitopukkilaukkaa jos Sulo saisi päättää... Jouluaattona kävimme Tarun kanssa perinteiseen tapaan muutaman tunnin joulumaastossa. Minä hölkyttelin Sulon selässä ja pääsin pari kertaa nauramaan Tarulle. Hyvä ettei pisut mennyt housuun kun näin elämäni koomisimman tippumisen; ratsastin Sulon kanssa tuuheiden kuusien välistä, oksat oli n. Sulon vatsan korkeudella. Käännyin katsomaan, että pääseekö Taru hyvin niistä läpi.. Akusti puikkasi oksien ali, mutta Taru ei puikannut! Liukuminen Aksun takapuolen yli, hetken killuminen oksalla ja selälleen maahan Aksun taakse. Aksu kävelee pari askelta jä kääntyy katsomaan, että mitä ihmettä tapahtui! Meinasin kuolla nauruun! Luulin ettei noin voi tapahtua kuin sarjakuvissa =)
Kamma on kertaillut joulukuun oppejaan. Se on niin upea ratsu jo, että ihan sydän pakahtuu vanhalla ponimammalla kun Tarun ja pikkuneidin menoa katselee! Pukittelukin on vähentynyt jo huomattavasti. Vielä kun saisi sen niskojen nakkelun (mitä se tekee muuten yksinään tarhassa ja jopa taluttaessakin) pois, niin mikäs tässä olisi.... Taru on käynyt pari kertaa Kammalla maastoilemassa ja metsässä rämpimässä, on kuulemma ponni tykännyt siitäkin. Alkulenkit se näkee mörköjä ja vihreitä miehiä, mutta loppulenkin aikana ne on jo unohtuneet (liekkö jääneet Kamman vauhdissa kauas taakse?). Maastossa peräpääkin on paljon vakaampi, ei kerkeä niskotella kun on niin paljon katseltavaa. Kammahan on siitä hauska poni, että se on kiltisti jos sillä on kokoajan tekemistä. Mutta annas olla jos sille tulee tylsää... Kamman varalle joulunäytökseen mietittiin vuorosanoja "etsi sitä sieltä, niin minä karautan pukkilaukalla tänne". Sitäkään ei tarvinnut käyttää, molemmat ponit käyttäytyivät oikein mallikelpoisesti.
Akustin joulukuu on ollut rauhallinen ja perinormaali. Se on tehnyt töitä, opetellut uutta ja hienosäätänyt vanhaa. Akusti on kevyesti harjoitellut kouluratsastusta. Taru on tehnyt kanssa on mm. harjoituksia joiden tarkoituksena on ollut saada jäykkä taipumaan. Akustihan on tunnetusti aikamoinen seipään niellyt poni, se osaa mennä kulmatkin suorana kuin kiskoja pitkin. Mutta nyt se on alkanut jopa taipumaan! Hyvä Akusti! Joulukuussa siitä on tullut taas esille ominaisuus joka jokaisella kunnon diivalla tietenkin pitää olla; se ei siedä kuin täydellisyyttä. Tarullahan on tunnetusti yliluonnollinen tasapaino sekä rauhallinen istunta ja Taruhan on Akustin ratsuttanut. Jos Aksun selkään nousee joku joka ei istu kuin Taru, rauhallisesti ja eleettömästi liikkeisiin muokkautuen, niin Aksu sanoo "no way". Se ei suostu ottamaan askeltakaan ja sitten kun sen pakottaa kävelemään, niin se kävelee korvat niskassa kiinni hyvin pöyristyneen näköisenä. Hassu poni! Jos se olisi tamma, niin ymmärtäisin paremmin tämän "prinsessa ja herne patjan alla"-ilmiön, mutta herkkis-ruuna, hih! Akusti treenaa kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti ja kehittyy kyllä kokoajan. Välillä tulee vähän takapakkia kun herkkis päättää, että joku asia ei vaan nyt yksinkertaisesti sovi!
Ropina on ottanut tavoitteeksi, että vähintään kerran päivässä otettu mutakylpy on hyväksi. Ja miksei olisi, ainakin on maastoon sopiva hieno suojaväri! Harjaajan kannalta se onkin vähän ikävämpi harrastus, mutta onneksi löysin eläinkaupasta sellaisia koiranharjoja, että oksat pois! Lähtee kura ja takut pois, ei ole niitä harjoja voittaneita! Rakastuin! Taru kävi joulukuussa Ropsua vähän ajamassakin, neiti oli kovasti iloinen asiasta. Se tykkää hurjasti työnteosta. Pitäisi taas alkaa panostaa enemmän Ropinaan ja ruveta lenkkeilemään. Pimeässä metsässä kuraisella tiellä vaan on hiukan hankalaa, pitäisi saada kärryihin joku etuvalo. Muuten mennään ojaan niin että rytisee... Raviponi olisi kyllä niin kiva, mutta hitsiläinen kun olen niin valjakko-valjakko-valjakko-henkinen ettei tosikaan. Ajaessa jaksaa hetken ravailla, pyytää kovempia vauhteja...ja sitten pitääkin hiljentää hölkkäraviin ja huutaa "JA" tai "LAUKKA" ja tyttöhän laukkaa! Korvat tapissa, into piukassa, ai kun on kivaa! Pehva vähän lennähtää välillä, mutta minkäs sille mahtaa, toisella kun on niin hauskaa.