Sataa sataa ropisee, tili tili tom, tili tili tom, nallen varpaat palelee, tili tili tom tom tom...
Näihin tunnelmiin tiivistyi lokakuun tunnelmat; synkkää ja myrskyistä pääasiassa, mutta sitähän sen syksyn pitää kai ollakin.
Marraskuu koitti sitten huomattavasti viileämpänä ja saatiinhan sitä luntakin!

Lokakuun lopussa vietettiin tallilla halloweenia ja osallistujia oli mukava määrä. Oli ihana kerralla nähdä kaikki kaverit, osaa kun näkee niin harvoin että kerkeää tulla ikävä.
Aakkosjärjestyksessä: Elina, Emma, Janita, Jonna, Marjut, Taru, Tessa ja Tiia (sekä Niki). Ja tietenkin minä itse ja Roosa, joka auttoi halloweenin järjestelyissä ja toteutuksessa. Kiitos Roosa!

Halloweenissa kisattiin tietokilpailussa (jonka voitti tuttuun tapaan Taru, Taru voittaa aina =) sekä "suunnistuksessa" jossa pitkin tonttia oli sijoitettu tehtäviä. Tässä nopea yhteenveto tehtävistä:
Riihen vanki - riihen sisältä piti löytää murhaväline (kaviokoukku)
Labyrintti - metsässä oli paalanari-labyrintti jonka lopusta löytyi mato-ämpäri (spagettia)
Vintin kummitus - irtoheinien sekaan oli piilotettu ruumiinosa, iso luu, joka piti löytää
Kalmankeitto - eksoottisia makuelämyksiä ja tunnistamisia
Kentän arvoitus - kentän pimeydessä oli pääkallo
Tarina - kummitustarina jonka yksityiskohdat piti painaa mieleen ja vastata kysymyksiin
Kuva-arvoitus - möksän ikkunassa oli halloween-kuvia joista oli kysymyksiä

Pilkkupojan loka- ja marraskuu oli tarhailua täynnä, koska se koittaa nyt parantaa kavioitaan kengättä.
Täytyy todella pitää peukut pystyssä, että kengättömyys ja siedätyshoito tuottaisivat tulosta ja vielä joskus tallissa seisoisi kivuton, ontumaton ja ehkä jopa käyttöä kestävä hevonen.
Marraskuun puolivälissä kävi kengittäjä, jolla on kokemusta juuri kavio-ongelmien kanssa. Aluksi puhuttiin puhelimessa, että laitettaisiin erikoispohjalliset ja rengaskengät, mutta kun kengittäjä sitten pääsi paikalle ja tutki kaviot, niin oli eläinlääkärin kanssa samaa mieltä; jatketaan tästä eteenpäinkin kengättä.
Kengittäjä oli sitä mieltä, että humma voisi jatkaa sairaslomaa kesään asti ilman kenkiä ja sitten katsotaan, että miten siitä eteenpäin. Joten tällä sitten mennään, Lucky saa lomailla.

Kun vettä on satanut melkein 24/7, niin herra ei ole loimettomia päiviä paljoa nähnyt. Ja aina ei ole pelkkä sadeloimi edes riittänyt vaan alle on joutunut laittamaan lisää lämmintä. Yhtenä päivänä oli +5, niin herra kesäturkkinen seisoi sadeloimen kanssa ja tutisi...saas nähdä millaisen loimivuoren saa pistää sitten jos tulee yli -20 asteen pakkasia.

Kamman lokakuu oli vanhojen asioiden kertauksia ja ihan uudenkin oppimista.
Upea neiti opetteli päivässä ajotouhut ja en voi vieläkään lakata hämmästelemästä miten fiksu, järkevä ja hieno se onkaan!
Kaikki Kamman tuntevat tietävät varmasti millainen energiapallo se on, aina menossa ja korvista hännänpäähän asti pumpattu täyteen dynamiittia. Pukkia lentelee, mutta sydän on puhdasta kultaa.
Aloitin sitten neidin ajokoulutuksen, meinasin että kun etenee hitaasti, niin villihevosenkin saa opetettua. Mutta kaikki huoli oli aivan turhaa. Ajokoulutus eteni niin vauhdilla, että vartti sen jälkeen kun esitin ponille kärryt, ne olikin jo sen perässä ja itse istuin kärryillä ajamassa sitä.

Kamma on myös ratsuhommia tehnyt ja on ollut tuntiponina ihan yliveto. Hömppä-Aksukaan ei vedä vertoja Kammalle siinä touhussa, on helppo opettaa ratsastuksen saloja kun poni tottelee eikä keksi omaa viihdykettään heti jos tulee tylsempi hetki =)

Akusti on tehnyt vaihtelevasti ratsuhommia, ajopuuhia ja olen sitä myös juoksuttanut ja irtohypyttänyt. Olen panostanut siihen, että Aksu liikkuisi mahdollisimman vaihtelevasti kun se tuntuu kyllästyvän helposti.

Kävimme myös Aksun kanssa maneesilla treenaamassa Roosan ja Vitsin kanssa. Maneesilla harjoittelimme laukkoja ja laukanvaihtoja. Aksu osaa vaihtaa hyvin laukan ajaessa, kasia ajaessa se vaihtaa aina keskellä. Tästä on hyötyä jos joskus lähdemme kisaamaan, ei mene tarkkuusradalla turhaa aikaa siihen, että tarvitsee ravin kautta siirtyä kaarteissa laukasta toiseen.

Ajaessa Aksu toimii nyt todella hienosti. Rupesin yksi päivä miettimään, että se alkaa nyt olla juuri sellainen jollaiseksi sen olen aina halunnut.
Se osaa vetää hyvin kuormaa, ei pelästy raskaampaakaan kiskomista (lumihanki). Se osaa kulkea hyvin normaalien suitsien sekä silmälappujen kanssa. Se ei pelästy pitkää valjakkopiiskaa vaan ymmärtää ettei se hyökkää kimppuun vaikka heiluukin selän päällä. Ja parasta, ajaminen Akustilla on mukavaa, siihen voi luottaa täysin.

Ropina on viettänyt loka- ja marraskuun samaan tyyliin kuin Akusti. Se on toiminut Jonnan ratsuna kiltisti, se on ollut ajopuuhissa ja tehnyt irtona töitä.

Ratsastaessa Ropinan kanssa on aika paljon tehty ihan perusjuttuja, panostettu siihen että se toimii normaalissa käytössä. Mutta kun alalaitumelle tuli lunta, niin Jonna kokeili hypätäkin pikkuneidin kanssa.
Se oli Ropinan mielestä todella hauskaa puuhaa, vauhdilla meni niin huima 20cm este kuin ojatkin. Korvat tapillaan ja silmät säihkyen. Tuollaista esteintoa ja hyppyvoimaa ei muilta tallin kaviokkailta löydy, harmi että suurin estetykki on pienin poni =)

Ajaessa Ropsu on ollut oma normaali itsensä. Sen kanssa on aina kiva lähteä ajolenkille, se on niin persoonallinen ajokki...
Jos Aksun kanssa lenkit ovat rauhallisia ja lupsakoita, niin Ropina on ihan toista maata. Se on parhaimmillaan nopeutta ja ketteryyttä vaativassa ajossa. Se tykkää mennä lujaa, mutta vaikka sen yllyttää kovaankin laukkaan, niin se ei koskaan lähde käsistä. Siksi sen kanssa onkin hauska pujotella pihalla heinäpaaleja ja puita.
Jos vauhdinhurmaa haluaa kokea, niin Ropina valjaisiin ja menoksi!