Syyskuu oli nimensä mukainen. Syksy asteli reippain askelin Orimattilaan ja toi tullessaan sateet ja viileämmät ilmat.
Laitumilla heinä lopetteli kasvuaan, puut ravistelivat ylimääräiset lehdet kyydistä ja pihan oravalauma alkoi keräämään talvivarastoa.
Muutaman viikon kesti rallia tammissa, kun välillä viisikin oravaa haki tammenterhoja ja kuljetti niitä johonkin hyvin salaiseen varastoonsa.
Ei niitä terhoja ikuisesti riittänyt, viimeiset kerättiin maasta kovan säksätyksen säestyksellä.

Ihana naapurimme antoi luvan ratsastaa ja ajaa sänkipellolla sen ajan kun pelto oli sängellä. Varsinkin Aksua ajelin pellolla paljon, mutta kävin siellä Luckylläkin kerran kokeilemassa. Myös Ropina pääsi kärryjen ja ratsastajan kanssa pellolle ja Kamma ratsastajan kanssa useammankin kerran.

Elokuun klinikkareissulla pohdimme lääkärin kanssa, että Luckyltä otettaisiin etusista kokeeksi kengät pois ja testataan, josko sillä tavalla saisi kavioita vahvistumaan ja arkomisen lakkaamaan. Siis samalla tyylillä millä itse kokee kesän ensimmäiset kerrat ilman kenkiä; aluksi jalat on tosi arat, mutta sitten ne tottuu ja arkominen lakkaa.
Mitä enemmän asiaa miettii ja tutkii, sen enemmän alkaa kallistumaan siihen vaihtoehtoon, että vian on todellakin oltava kavioissa.
Mietimme lääkärin kanssa, että josko kenkien pois ottamista kokeiltaisiin vasta lumien tultua, maa olisi pehmeämpi ja kaviot luultavasti kestäisi paremmin.

Riskinsä tässä kenkien poistossa toki on, se on tiedostettu. Jos kaviot menee kengättömyyden takia todella huonoon kuntoon, niin voi olla että ne on lähes mahdoton saada enää kuntoon. Mutta meillä ei ole minnekään kiire, jos jalat vaatii vuosien työn niin se tehdään. Mikä kiire tässä on, valmiissa maailmassa; näin sanotaan ja näin se on. Jalkojen kuntoon saaminen vie sen ajan mitä vie ja jollei niistä jalkoja tule, niin sitten mietitään uudelleen.

Noh, poika sitten syyskuun puolen välin tienoilla tiputti toisen etukenkänsä ja kengittäjää ei saanut kiinni. Muutaman päivän ihmettelyn jälkeen totesin, että ei se kavio ihan palasiksi mennytkään, joten irroitin siltä toisenkin etukengän.
Seurasin tilannetta todella aktiivisesti. Kaviot rispaantuivat reunoilta ja yritin tilannetta raspin kanssa korjailla. Sitten kavioiden reunat lakkasivat murenemasta ja ne jäivät vakiomuotoisiksi. Kapeiksi ja aavistuksen teräväkärkisiksi, mutta sellaisiksi joilla kävellä kuitenkin voi. Nyt poika on ollut jo monta viikkoa ilman etukenkiä ja toistaiseksi on mennyt hyvin.
Peukut on pakko pitää pystyssä, keväällä voisi tulosta ehkä jo näkyä, jos vain ilman kenkiä poika kestää olla.

Ponineiti-pöllöpäinen, syyskuun viettänyt kummallisessa energialatauksessa.
Se käyttäytyy kyllä kiltisti ja hillitysti, jopa sänkipellolla se on ollut kuuliainen ratsu. Kentällä siitä tulee jopa laiskanpullea pikkuneiti.
Mutta sitten ihan kummallisissa tilanteissa sen energia vain räjähtää käsiin.
Esimerkiksi irtotyöskennellessä se saattaa liikkua täydessä hallinnassa, tehdä siirtymisiä ja pysähdyksiä tyynen rauhallisesti. Sitten ilman minkäänlaista yllykettä se villiintyy hurjaan pukkilaukkaan, laukkaa hetken, pysähtyy ja puhkuu.
Olen sitä mieltä, että Kamma näkee varmaan jotain sellaista mitä kukaan muu ei näe.

Välillä hetkittäin sitä on alkanut miettimään, että kaikesta pöllöilystä huolimatta...en tiedä voiko tätä edes kirjoittaa..mutta ihan kun se olisi rauhoittunut.

Aksu on ollut todella todella hieno ajoponi, se on tehnyt kiltisti hommia ja kasvattanut kuntoaan.
Kohta sille pitäisi keksiä jotain muutakin puuhaa kun ajoponina olo, koska siitä huomaa miten se alkaa kyllästymään kun joku homma kestää liian kauan.
Ratsujutut ei sitä ole koskaan erikoisemmin kiinnostaneet, joten pitää alkaa tekemään enemmän töitä vapaana ja ohjasajaen.
Tottelevainen ja luotettava se kyllä on aina, mutta se alkaa jo löystymään ajossa liikaa, joten uusia hommia nyt seuraavaksi kuukaudeksi jotta saadaan taas vire päälle. Leirin takia sitä on ollut pakko ajaa aika paljon, mutta nyt tulee taas muutos puuhiin kun leiri on käyty.

Leiri siis tuli ja meni ennen kun huomasinkaan..
Leiristä voi lukea lisää päiväkirja-sivulta, se löytyy oman otsikkonsa alta.

Pöpsy-neiti on taas se tuttu takkukasa, se josta ei oikein huomaa kumpi on takapää ja kumpaan puoleen kannattaa leipiä tarjota.
Noh, eipähän tarvitse loimitella kun poni on jo valmiiksi talvitakki päällä.
Harjaamalla siistiksi saaminen onkin sitten sellainen juttu joka on ihan eri asia, tuskaiset puoli vuotta edessä karvatuppoa katsellen. Ropinan karvanlaatu on pitkää, karkeaa ja sitkeää, sellaista että kun se johonkin suuntaan päättää kääntyä, niin ilman haravaa ja viikatetta sitä ei muuksi saa muuttumaan.

Ropina muutti Aksun kanssa laitumelta pihattotarhaan ja on viihtynyt mainiosti.
Tarhassa on hiekkapohja ja Ropina on keksinyt mukavan puuhan; se kaivelee ja kuopsuttaa ja möyrii. Tarha muuttui viikossa tasaisesta ruohomaisesta tarhasta japanilais-henkiseksi kivipuutarhaksi.
En tiedä mitä se on sieltä koittanut kaivaa, mutta mukavaa on selkeästi ollut.