Perjantaina 23.3. pakkasin Akustin ja Ropinan traileriin sekä täytin auton lattiasta kattoon täyteen valjakkovarusteilla ja ponien eväillä.
Matkan päämääränä oli valjakkoleiri Urjalassa Hessi-tallilla.
2,5 tunnin ajamisen jälkeen olimme perillä; ponit nopeasti talliin ja ei muuta kun leiriä aloittamaan.
Perjantaina illalla oli vielä yksi tunti. Koska siihen aikaan oli jo pimeää, niin tunti ajettiin maneesissa.
Ajattelin ottaa ensimmäiselle tunnille Ropinalla, joka on yleensä tosi luottoajokki. Ropinan keskittymiskyky oli näköjään kuitenkin unohtunut pakata mukaan. Se huuteli tallissa olevalle Akustille koko tunnin ja sähelsi omiaan.
Maneesissa kopsutteli vaunujensa kanssa myös kolme suomenhevosta, joten silmiä piti pitää tiukasti auki ettei jääty alle. Ei ollut kaikkein helpoin tehtävä keskittyä opetukseen ja tehdä annettuja tehtäviä kun joutui pitämään väliä tasaisena (pikkushettiksen askeleet on hivenen pienemmät kuin jättisuokkien) ja kaiken lisäksi piti kokoajan taistella kiljuvan ja niskuroivan pikkuneidin kanssa.
Lauantai 24.3.
Lauantaina leirinvetäjän rohkaisemana otin aamutunnille Akustin.
Harjoiteltiin koulua kentällä ja Aksu meni ihmeen hyvin. Odotin kiitolaukkaa, säikkymistä ja vähintään kymmentä näpeistä lähtemistä...mutta ei, Aksu käyttäytyi todella mallikelpoisesti.
Pääty-ympyrät oli vaikeita, koska olen tottunut menemään n. 20m x 15m kokoisessa tilassa ja yhtäkkiä kenttä olikin yli 40m x 100m kokoinen. Oli vaikea hahmottaa shetlanninponilla ympyrää jonka halkaisija oli 40 metriä. Ei siinä paljoa taivuttelua pystynyt tekemään vaan suoralla ponilla mennä köröteltiin...
Iltatunnille lähdin Ropinan kanssa.
Tuntia varten kentälle oli rakennettu kaksi erilaista tehtävärataa, jotka vastasivat maratonin esteosuuksia.
Toinen tehtävärata oli tehty puomeista, jotka muodostivat osiot a-c. Toinen oli tötsistä tehty rata jossa osat a-d.
Saimme kiertää kävellen rataa ruokailun jälkeen ja pohtia omalle ajokilleen sopivan nopean radan. Itse valitsin tietenkin todella lyhyet tiet, koska Ropina ja pienet koppakärryt taipuvat lähes pennin päällä eikä ponin kanssa joudu ottamaan niin pitkiä reittejä kun isoilla hevosilla nelipyöräisten vaunujen kanssa.
Tuollaisilla pienillä radoilla tulee esiin pienen valjakon edut =)
Ropina oli tunnilla edelleen täysin päinvastainen kuin kotona; se pukitteli ja turboili. Jos erehtyi hellittämään ohjasta, niin laukka nousi ja peräpää sinkoili. Kyllähän me jotenkuten radalle mahduttiin, mutta parhaiten vasta sitten kun neidiltä loppui kunto kesken.
Käynnit oli koko tunnin ajan ihan mahdottomia, Ropina kai harjoitteli piaffin alkuvaiheita, kun se tepsutteli hidasta ravia lähes paikoillaan pidätyksistä huolimatta. Ja kamala kehuminen täytyi suorittaa heti kun se suostui kävelemään.
Hassu poni! Vaikka se oli ihan hikinen tunnin lopussa, niin silti sen pää varmaan käski ravata ja pukitella. Jäi pöllöily jotenkin päälle..
Mutta kyllä se näytti nauttivan valjakkotouhusta, kun korvat tötteröllä päästeli niin että vesi ja rapa vaan lensi.
Sunnuntai 25.3.
Sunnuntaina meillä oli vuorossa tarkkuusharjoittelu.
Leiriopettajamme Sari oli suunnitellut yhdeksän esteen radan, joka mitoitettiin jokaiselle valjakolle sopivaksi. Vaunujen leveys mitattiin ja tötsiin laitettiin pieni pelivara.
Taas hetken mietinnän jälkeen hain Akustin tarhasta ja mietin mielessäni, että kerranhan sitä vaan täällä eletään. Jos noutaja on tulossa tämän takia, niin tulkoot...
Tunnin lopussa oli pieni "leirikilpailu" radalla ja olin aivan varma etten saa Akustia menemään yhdestäkään esteestä. Ja tähän väliin selvennys lajia tuntemattomille; näitä esteitä ei hypätä vaan esteet on tötsiä joiden päällä on pallo.
Kosketuksesta pallo putoaa ja ideana on siis, että nollarataa lähdetään hakemaan, tietenkin.
Akusti ihme ja kumma suostui menemään tötsien välistä. Muutaman kerran se mulkoili silmät suurina esteitä, mutta meni kuitenkin kun sitä pyydettiin.
Käynnissä ohjaaminen oli ihmeen helppoa, luulin ettei Aksua saisi osumaan esteen keskelle, kun sen kanssa ei ole moista ikinä tehty. Kotona suoraa tietä kulkiessa kun ei tarkkaa ohjaamista erikoisemmin ole tarvinnut harjoitella.
Ja kun rata sitten oli kerran kävelty läpi, niin ei muuta kun starttiin.
Sari painotti, että perusradan voi mennä reipasta hölkkää, siinä ei vielä nopeutta niinkään katsella. Mutta on siinäkin maksimiaika ja sitä ei kannata ylittää jollei virhepisteitä halua. Me sitten ravitettiin rata läpi ja yllätys oli suuri kun tuli puhdas rata!
Sitten pieni muistikatkos; mitkä ihmeen esteet mentiin uusinnassa? Olin opetellut vain perusradan kun en millään uskonut saavani Akustilla puhdasta rataa. Onneksi muistin syövereistä tuli mieleen 1, 4, 8 ja 9.
Ja taas ravattiin kenttä läpi, välillä kun tilaa oli, niin vähän vauhdikkaamminkin. Ja nollarata! Hieno Aksu!!
Leiristä jäi todella hyvä mieli erityisesti ajojen osalta; nyt voi paremmalla mielellä ottaa Aksua kotonakin ajoon. Leirin myötä sain hivenen itselle luottamusta, että ei se ihan sekopää ole ajettaessa.
Taitavia poneja olivat kummatkin, niin hienoja vaikka ulkonäöllisesti näyttivät lähinnä mutahirviöiltä. Kyllä meidät vielä joskus valjakkokisoissa nähdään...ehkä =)
Ja loppuun ihan hurjasti terveisiä leirikamuille ja opettajillemme!
